maanantai 30. tammikuuta 2017

REKSI 50!

Martinmäen pelinrakentaja täytti pyöreitä


Rehtori Jari Saaranen täytti 50 -vuotta.


Urheilumies mailakujassa.

30.1. Martinmäen koululla juhlittiin rehtori Jari Saarasen viisikymppisiä. Reksi saapui juhlasaliin oppilaiden muodostamaa mailakujaa pitkin. Seuraavaksi hänet istutettiin nojatuoliin kuuntelemaan ohjelmaa. Oppilaat olivat miettineet, millainen reksi heillä on. Kylläpä oppilailla olikin paljon hyvää sanottavaa koulun pomosta! Vitsiniekkana tunnettu reksi sai myös kuulla oppilailta joukon mieleen jääneitä "perjantaivitsejä". Rehtoria muistettiin myös laulamalla hänelle sorvattu hauska mukaelma Pom pom pom -laulusta. Oppilaat ja opettajat antoivat hänelle muistoksi askartelemiaan synttärikortteja. Juhlinta huipentui reksin tarjoamaan synttärikakkutarjoiluun.

Oppilaat äänessä: - Meidän reksi on ihan huippu!


Synttärikakku maistui juhlijoille.



Työkaverit ja yhteistyökumppanit muistivat

 Iltapäivällä juhlinta jatkui koulun ruokalassa virallisilla muistamisilla sekä kahvitilaisuudella. Onnitteluja esittivät työnantaja Haapajärven kaupunki, Martinmäen koulun henkilökunta, opettajien ammattiyhdistyksen paikallisosasto, yläkoulu, lukio, Jokilatvan opisto, kaupungin työntekijät kirjasto-, liikunta ja nuorisotoimesta, koulun vanhempainyhdistys sekä koulun senioriopettajat. Onnittelupuheissa muistettiin  erityisesti Jarin mittavaa uraa urheilun saralla niin aktiiviurheilijana kuin valmentajana ja toimitsijanakin.


 Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki kiitteli Jari Saarasta esimerkillisestä työstä Martinmäen koulun ja koko paikkakunnan hyväksi 


tiistai 17. tammikuuta 2017

Tää on kaupunkisotaa...

Pallosota on kivaa!


Kaupunki- tai pallosota on ollut oppilaiden liksatuntien suosikkipeli jo vuosien ajan. Pelissä poltetaan omalla puolellaan suojausten takana lymyileviä vastustajia pehmopallojen osumilla. Erän voittaja on se, kumpi onnistuu polttamaan erän aikana enemmän vastapelaajia. Liksatunnin aikana ehditään pelaamaan useita eriä. Ottelun voittajajoukkueeksi pääsee tietysti keräämällä vastustajaa enemmän erävoittoja. 

Sujuvan pelaamisen ongelmana on tähän asti ollut hyväksyttävien osumien tasapuolinen havaitseminen. Kiihkeän pelin tiimellyksessä polttava osuma on saattanut jäädä tuomareilta huomaamatta, mikä tietysti aiheuttaa harmittavaa sanailua. Nyt asia on saatettu järjestykseen. Koululle hankittiin iso kassillinen tarranauhalla varustettuja peliliivejä ja niihin osuttaessa napakasti tarttuvia pehmopalloja. Liiviin napsahtanut pallo ei jätä selityksille sijaa: - Se on palo!

Kuutoset pääsivät ensimmäisinä testaamaan uudet pelivälineet. Kokemus oli hyvä. Rasittavat väittelyt osumista olivat historiaa. Osuman saaneet siirtyivät kiltisti kentän reunaan odottamaan kentällepääsyä. Tunnin aktiivisuustaso oli korkealla. Pallojen heittely ja väistely käy kyllä liikunnasta. -Oli hauskaa, pelataan joskus uudestaan, kommentoivat oppilaat pelin jälkeen.











tiistai 10. tammikuuta 2017

Lindeman & Parkkali

Tubettajat mukana talviklassikossa

Arttu Lindeman


                                                         
Arttu Lindeman on Lahtelainen räp-artisti sekä videoblokkaaja. Hänen kanavallaan Youtubessa on yli 160 000 tilaaja. Artulla on neljä biisiä Läikkyy, Menee tunteisiin, Faijas ja uusin Hukutaan, joka julkaistiin 26.12.2016. Biisi on tällä hetkellä Spotifyssä suomen top 50 -listassa tällä hetkellä viides. Hänen ensimmäinen biisinsä läikkyy on saavuttanut jo tuplaplatinaa.


Jaakko Parkkali


Jaakko ”Jake” Parkkali on lahtelainen tubettaja. Hän tuli YouTubeen vuoden 2015 heinäkuussa ja saavutti suuren suosion melko lyhyessä ajassa. Jaakko Parkkali tekee lifestyle -aiheisia videoita ja silloin tällöin käy esiintymässä Arttu Lindemanin musiikkivideoilla.


Jaakko Parkkali valittiin Suomen suosituimmaksi tubettajaksi

vuoden 2016 Tubecon Awardseissa. Jaken YouTube 

kanavalla on jo yli 118 000 seuraajaa. Hän myös voitti Blog

 Awardsissa 2016 sekä yleisön suosikki sekä YouTuben 

vuoden tulokas palkinnot. Parkkali on mukana Arttu Lindemanin kiertueilla ja muutenkin osana Lindemanin musiikkiuraa.





keskiviikko 4. tammikuuta 2017

TALVIKLASSIKKO TULEE


Talviklassikko 24.1.2017 Tuuli -areenalla
 

Tuuli -areenalla pelataan seitsemäs lakeuden klassikko-ottelu Martinmäen koulu vastaan Kyösti Kallion koulu.

Tänä vuonna tilaisuudessa on mukana Suomen kuuluisimpia viihdealan esiintyjiä (tubettajia). Jaakko Parkkali ja Arttu Lindeman tulevat viihdyttämään yleisöä ottelutapahtumaan. Kuuluisat nuorisotubettajat pelaavat lätkää koulujemme joukkueissa ja jakavat nimmareita tapahtuman aikana.

Lahtelaisherrojen vierailu Haapajärvellä muodostaa kokonaisuuden, jonka teemana on tubettamisen vaarat. Kaksikko vierailee koululla, esittää tuotantoaan ja kertoo tubettamisen suosiosta sosiaalisessa mediassa. Tubettaminen on taitolaji, joka sisältää vaaroja tai sudenkuoppia, joihin kaksikko keskittyy koululla esiintymisen aikana.

Olemme järjestäneet talviklassikon Haapajärvellä kolme kertaa ja yleisösuosio on ollut hämmästyttävä. Edellisellä kertaa Tuuli-areenalla oli paikalla 1500 henkeä. Halli oli täpötäynnä.

Talviklassikko-tapahtumalla keräämme varoja luokkaretkelle. Rahat kohdentuvat 6-luokkalaisten Helsingin-retkeen 2017 ja 5-luokkalaisten luokkaretkeen 2018.

Lisäksi

  • Teemme tapahtumaa varten erikoisliitteen Selänne-lehteen (julkaistaan 21.1.)
  • Myymme arpoja 9.1. alkaen
  • Myymme koulumme tuubi-huiveja 

Pääsyliput

  • Myymme tapahtumaan lippuja ennakkoon koululta ja tietenkin myös ovelta tapahtumapäivänä (lasten lippu 4 €, aikuisten lippu 8 €, perhelippu 20 € sis. perheen aikuiset ja kotona asuvat lapset)

Teemme yhdessä tästä hienon tapahtuman.
Kiitos yhteistyöstä!

Terveisin rehtori Jari Saaranen